Joulutervehdys
14.12.2020
Hyvä MLL Korso-Koivukylän yhdistyksen ystävä,
vertaistuki ja erilaiset kohtaamiset ovat MLL:n rikkaimpia kulmakiviä. Nyt ovat yhdistyksemme toiminnan rakenteet jouduttu monin osin asettamaan ikään kuin pysähdystilaan. Heti kun on mahdollista ja turvallista, avaamme jälleen toimintojamme.
Kulunut vuosi pandemian keskellä on ollut yhdistykselle haastava, mutta sitäkin vaikeampi se on tietenkin ollut monille perheille. Kodeissa on kohdattu huolta omasta tai läheisten turvallisuudesta, terveydestä, toimeentulosta tai yksinäisyydestä.
Toisissa perheissä on ehkä onnistuttu huolen keskellä pysähtymään ja riisumaan arjen kiireet, kun kalenteri on monin osin tyhjentynyt kokouksista, harrastuksista ja muista tapaamisista. Usean perheen kohdalla on arki jouduttu rakentamaan aivan uudelleen etätyöpisteitä myöten – jos työ on sen mahdollistanut.
Erityisen kiitoksen ansaitsevat myös kaikki he, jotka oman terveytensä uhalla ovat hoitaneet ja auttaneet apua tarvitsevia. Näissä perheissä on varmasti oltu todella kovilla.
Jos et ole vielä sitä tehnyt, niin nyt on aika katsoa taaksepäin tätä vuotta ja taputtaa itseä olalle. Jos kaikki ei ole mennyt sanonnan lailla ”kuin Strömsössä”, muista olla itsellesi myös armollinen. Vaikea vuosi on koetellut niin hyvässä kuin pahassa, eri tilanteessa olevia eri tavoin.
On myös sallittua olla väsynyt. Mutta se tärkein ohjenuora on, että tiukan paikan tullen älä jää yksin. Tässä muutamia tahoja, joihin voi olla yhteydessä silloin kun ei tiedä, kenen puoleen kääntyä.
Jäsenet ovat meille tärkeitä!
Jäsenyys on erittäin arvokasta ns. tavallisena vuonna, mutta erityisen tärkeää se on juuri nyt. Jotta yhdistyksemme nousee tästä pause-tilasta aiempaa voimaantuneena, on jokaisen jäsenen panos erityisen merkityksellinen.
Jokainen Facebook-tykkäys (www.facebook.com/MLLKorsoKoivukyla) ja maksettu jäsenmaksu vahvistaa yhdistystämme. Jokainen nykyinen ja tuleva vapaaehtoistoimija, jolla on mahdollisuus antaa yhteisölle pieni tai suurempi hetki omaa kallisarvoista aikaa ajankohtana, jolloin huomiosta kilpailee kiireinen maailma – jokainen teistä on kultaakin kalliimpi.
Vapaaehtoistyö tuo mukanaan iloa ja monesti uusia, rakkaita ystäväsuhteita, jotka kestävät läpi elämän. Olet lämpimästi tervetullut mukaan juuri sinulle sopivalla panoksella, on kyse sitten sosiaalisen median peukutuksesta tai perhekahvilan avaamisesta.
Toivomme, että voimme yhdistyksenä tarjota sinulle yhtä paljon iloa, kuin mitä olet meille tuonut olemalla jäsenemme! Jos et vielä ole jäsen, voit liittyä helposti mukaan:
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään juuri ennen joulua tiistaina 22.12.2020 klo 18. Tervetuloa keskustelemaan tulevasta vuodesta. Lue lisää ja tule mukaan!
Kiitos!
Haluan myös kiittää hallituksemme jäseniä ja kaikkia vapaaehtoistoimijoita niin perhekahviloissa, isä-lapsikerhossa, perheliikunnassa, luku/kylämummi- ja vaaritehtävissä, sekä muissa toiminnoissamme.
Kiitos myös soitonopettajillemme sekä soitonopetukseen osallistuneiden perheille.
Vuosi on tuonut tullessaan monenlaisia haasteita, mutta yhdessä me selviämme. Suuntaamme katseet kohti joulua ja toivoa siitä, että vuosi 2021 tuo tullessaan iloa ja mahdollisimman pian sen ajan, jolloin voimme jälleen vapaasti halata ja tavata ystäviä ja tuttavia.
Lämmintä joulumieltä, terveyttä ja onnea vuodelle 2021 toivottaen,
MLL Korso-Koivukylän yhdistyksen hallituksen puolesta,
Helen Josefsson
puheenjohtaja
050 345 9880